Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

 

Asiakkaiden kertomaa

Työluotsin tyytyväiset asiakkaat kertovat kokemuksistaan. Katso referenssit täältä ja liity heidän joukkoonsa.

Työyhteisön toimivuuden parantaminen

Työkavereiden kanssa ei tarvitse olla ystäviä, mutta toimeen pitää tulla ja työn pitää sujua. Ihmisten kanssa kun ollaan tekemisissä, joskus sosiaaliset suhteet työyhteisössä ottavat kuitenkin vallan ja työn tekeminen kärsii. 

Työluotsina olen kanssakulkijasi kun sinun on johtajana perattava esiin työyhteisön ihmissuhteet ja niiden aiheuttama kitka ja eroteltava ne työn tekemistä tukevista rakenteista. Asioiden nostaminen pöydälle ja tarkastelu yhdessä antaa keinoja lukkojen aukaisemiseen. Joskus pienikin sysäys ulkopuolelta auttaa yhteisöä itse ratkaisemaan ongelmansa. 

Tilanteita, joissa minä voin olla erityisesti avuksi voivat olla:

  • Tiimityön kehittäminen - Miten saadaan ryhmästä yksilöitä samaan suuntaan soutava joukkue?
  • Yksiköiden tai osastojen välisen kitkan vähentäminen - Onko kaikilla sama perustehtävä selvänä?
  • Henkilöstön osallistaminen päätöksentekoon - Miten tasapainotetaan johtamisen vastuu ja työtyytyväisyyteen suuresti vaikuttava päätöksentekoon osallistuminen?
  • Arvot ja käyttäytyminen - Jokaisella organisaatiolla on nykyään arvot. Miten ne saadaan näkymään arjen työssä, joka tasolla? Onko näillä arvoilla oikeastaan väliä?
  • Työn jatkuva kehittäminen osana kulttuuria - Onko ongelma kriisi vai onko se loistava mahdollisuus työn jatkuvaan kehittämiseen?

Työkalupakkini työyhteisön kehittämiseen sisältää monia menetelmiä:

Silloin kun tilanne on epäselvä, voit myös valita askelittain etenevän työilmapiiriremontin, jolla saadaan nopeita tuloksia jo kuukaudessa.